Moni tekee jouluaskarteluna kortteja tai koristeita, mutta minun syksyyni kuului tänä vuonna joulukirjan tekeminen. Vintageteemaisesta harrasteblogistani nimen saanut Hopeapeilin joulu -kirjani on parhaillaan taitossa ja nyt voi jo sanoa, että se ilmestyy täksi jouluksi. Katalogiinkin se on jo nostettu. Eikö olekin kaunis – suorastaan joulupakettiin sopiva!

Hopeapeilin joulu on kotitekoinen myös siten, että sen kustantava Helmivyö on puolisoni pienkustantamo. Vaikka kirjani ei teknisesti ole omakustanne, liikutaan samoilla vesillä. Olen alkanut olla sitä mieltä, että itse tekeminen oli tälle kirjalle juuri oikea ratkaisu.

 

Totta kai etsin kirjalleni kustantajaa. Minulla oli vahva visio, näyttöä julkaistuista kirjoista ja yhteistyökumppanina valokuvaaja, joten paketti oli helposti markkinoitava. Tai sen piti olla. Kun olin saanut työn alkuun viime talvena, lähetin näytekuvia, työsuunnitelman ja yhteistyötarjouskirjeen muutamalle kustantajalle. Sain muutaman ei-vastauksen. Lähetin saman paketin muutamalle muulle kustantajalle. Sain taas muutaman ei-vastauksen.

 

Muutamaa eitä perusteltiinkin. Yleisin perustelu oli, että joulukirjan sesonki on lyhyt, pari viikkoa marraskuussa, ja siksi julkaistavan joulukirjan pitää olla hyvin erityinen. Vuosittain julkaistaan kuitenkin useita joulukirjoja: tapatietoa, ruokakirjoja, tee itse -oppaita ja tunnelmakirjoja. Se hämmensi ja turhautti. Joulukirjoja ei kannata julkaista, mutta kuitenkin niitä julkaistaan? Eivätkä ne julkaistut niin ihmeellisen erityisiä olleet, ihan tavallisen hyviä vain.

 

Samaan aikaan mieheni suunnitteli kustantamon perustamista. Helmivyö toimii tarvepainateperiaatteella, mikä vähentää kustantajan taloudellista riskiä: kun joku ostaa kirjan nettikaupasta, se painetaan vaikka yksi kappale kerrallaan. Isoa painosta ei tarvitse tehdä varastoon. Vaikka joulukirjastani ei tulisikaan hittiä, taloudellinen riski olisi pieni. Minulla oli myös blogini ja muiden somekanavien kautta valmis potentiaalinen ostajakunta, jota kiinnostaisi juuri vintage- ja retrohenkinen joulukirja. Somen kautta kirja voi myös nousta esille ilman taloudellista panosta markkinointiin. (Linkki nettikauppaan tulee tietysti myös tänne, juuri tähän kohtaan, kun kirja on ostettavissa. Edit: Tässä se nyt on!) Minun palkkioni tuli paitsi työn ilona, myös Suomen Tietokirjailijat ry:n pienenä apurahana, joka mahdollisti omistautumisen joululle keskellä syksyä.

 

Hopeapeilin joulu -projektissa on mukana valokuvaaja ja taittaja, mutta ei kustannustoimittajaa. Kaikki langat paitsi painotekniset yksityiskohdat ovat minun käsissäni. Kesti yllättävän kauan tajuta, miten suuri etu se on: sain pitää visioni, joka varmasti olisi muuttunut kustantamon markkinointiosaston käsittelyssä.

 

Markkinointiosastohan istuu nyt kirjailijan päässä. Totta kai pohdin hinnanmuodostusta ja markkinointia välillä yölläkin valvoen, mutta minun ei tarvinnut antaa sisällössä periksi. Sain tehdä juuri haluamani tyylisen kirjan: vintagebloggaajan iloisen katsauksen joulun värikkääseen lähihistoriaan – kirjan, joka sisältää tyyliä, tietoa, tiikkiä ja tinapaperia, makaronia ja masariinia, lasilintuja ja lumikidekuvioita; kirjan, joka nostaa esiin kuvia ja muistoja kaupunkilaismummolan joulusta 1900-luvun jälkipuoliskolla. Ja sain kirjoittaa takakansitekstinkin ihan itse!

 

Nyt sataa lunta ja taittaja puurtaa Hopeapeilin joulun viimeisten lukujen parissa. Odotan kirjaa painokuntoon kuin lapsi odottaa joulua – sen pitäisi tapahtua tämän kuun loppupuolella – ja samalla suren, että projekti valmistuu. Saankohan enää koskaan tehdä näin hauskaa työtä? Ainakaan tämä ei jää viimeiseksi kirjaprojektikseni, vaikka yleensä aina tässä vaiheessa kirjantekoa ajattelen niin.