Juttukeikka vie joskus hämmentäviin tilanteisiin, mutta hei: sivusekoiluista huolimatta tähän asti on päästy kaikkialle ja selvitty kaikesta! Vaikka sitten taksikuski olisi eksynyt

 

Osana lapsentahtisuustrendin nousua ja kyläkoulujen lakkauttamisuutisia alkoi Suomessakin kymmenisen vuotta sitten pilkahdella aiemmin tuntematon ilmiö, kotiopetus. Löysin Kaksplussan kotikoulujuttuuni haastateltavaksi perheen, joka asui lievästi sanottuna syrjässä: pienen kunnan pienellä syrjäkylällä, jonne ei julkinen liikenne vienyt.

 

Tuumasta toimeen, koska keissi oli hyvä ja lapsiaan kotiopettava äiti mukavan oloinen ihminen. Minulla ei ole autoa, mutta junalla pääsin kolmen tunnin matkustamisen jälkeen parinkymmenen kilometrin päähän kohteesta.

 

Nousin junasta asemalla, joka ohikulkiessa oli näyttänyt olevan epäilyttävästi keskellä ei-mitään. Taksitolpalla oli auto, ja annoin kuskille osoitteen. Kuski myönsi jo asemalta lähtiessä, ettei tunne seutua hyvin, mutta silti yllätyin, kun hän jonkin matkan ajelun jälkeen arveli ääneen eksyneensä. Tie jatkui ja jatkui mutkitellen metsän ja satunnaisten talojen välissä, eikä osoitetta vastaavaa tiennimeä tullut vastaan. Ihmettelimme tovin yhdessä, mistä mainittu tie oikein löytyisi, kunnes soitin haastateltavalleni ja sain kannustavia lisäohjeita, joiden avulla pääsimme perille. Portinpielessä kuski hoksasi:

 

– Ai sä oot menossa Pekan ja Tarjan (nimet muutettu) luo?

 

Kaupunkilaisena olin luottanut liikaa osoitteeseen.

 

Kun aloin maksaa kyytiä, taksin korttimaksulaite ei toiminut. Lompakossa oli pari hassua kolikkoa. Mitäs nyt? Haastateltavani mukavuus tuli todistetuksi myös livenä, sillä hän tuli koputtamaan taksin ikkunaan ja tilanteen kuultuaan lupasi lainata minulle käteistä kyydin maksamiseen.

 

Haastattelu oli mielenkiintoinen ja höystetty perheen leipomilla herkuilla. Perheen arkea oli hauska seurata ja kuulla, miten koulutyö jäsennettiin sujuvasti muuhun elämään. Lähtiessäni kohtasin vielä konkreettisesti, mitä merkitsee kyläkoulujen lakkauttaminen: kun minun piti lähteä junalle, kaikki lähitienoon taksit olivat ajamassa lapsia kirkonkylän koululta takaisin kotikylille.

 

Kotikouluperheen neuvokas äiti soitti tutulle kuskille, joka tämän kylän koululaiset palautettuaan nouti minut. Hänen maksukorttilaitteensa toimi. Siinä vaiheessa minua ei haitannut edes se, että juna oli pari tuntia myöhässä eikä pikkukylän asemalta saanut mitään suuhunpantavaa. Juttukeikka oli pulkassa eikä juna jättänyt välille.

 

Lainan maksoin mainiolle haastateltavalleni kunnon korolla takaisin.